Domainvälittäjien löydettävyys vertailussa

Domainvälittäjien löydettävyys

Domainvälittäjien löydettävyys

Suomi siirtyi FI-domainien osalta 5.9.2016 välittäjämalliin. Tämä tarkoittaa, ettei fi-verkkotunnuksia tai niihin liittyviä palveluita enää hankita Viestintävirastolta, vaan erilliseltä verkkotunnusvälittäjältä (hae välittäjiä Viestintäviraston sivuilta). Verkkotunnuksista tuli samalla edullisempia

Muutos ei varsinaisesti avannut täysin uutta liiketoiminta-aluetta, mutta kasvatti välittäjien merkitystä etenkin yritysten domainhallinnassa. Jokaisella yrityksellä täytyy olla domain, jotta se voi toimia verkossa. Saman tien oli nähtävissä, että monet jo aiemminkin verkkotunnuksia tarjonneet yritykset aloittivat kampanjoinnin domainvälityspalveluidensa osalta. Uusiakin toimijoita on syntynyt.

Googlella on tässäkin bisneksessä tärkeä roolinsa, ja verkkotunnuksiin liittyvissä hauissa onkin nähtävissä selkeä piikki elokuussa 2016.

Verkkotunnus-hakusanojen hakumäärät
Verkkotunnuksiin liittyvien hakujen kehitys; 50 hakutermiä.

Oli siis aika tutkia miten kotimaiset verkkotunnusten välittäjät löytyvät, kun ajankohtaisen asian kanssa painiva asiakas heitä etsii.

Se joka löytyy, vie asiakkaat

Vaikka jotkut huomionhakuisina huutavat, että ostopolku on kuollut! ostopolku on kuollut!, niin kyllä se polku siellä edelleen on, vaikkakin mutkittelevana ja rönsyilevänä. Google on yhä merkittävin yksittäinen tietolähde b2b-päättäjien keskuudessa.

Tutkimukseen valikoitui 50 verkkotunnuksiin liittyvää hakutermiä, joita Googlesta haetaan suhteessa paljon. 23 verkkotunnuksia välittävää yritystä haarukoitui mukaan löydettävyyden ja tunnettuuden perusteella. Muutama yritys eroaa löydettävyydessä selkeästi muista, joten sisältömarkkinoinnin panostukset ovat tuottaneet tulosta löydettävyyden näkökulmasta. Tarkemmassa analyysissa on mukana 10 parhaiten löytyvää yritystä.

Allaolevan kilpailutilannevisualisoinnin järjestys muotoutuu punaisen palkin mukaan, joka kertoo monellako hakutermillä kukin yritys on muiden vertailujoukon yritysten edellä Googlen kahden ensimmäisen hakutulossivun sijoitusten joukossa.

Verkkotunnusten välittäjien kilpailutilanne
Kuvapaappaus Cuutio-sovelluksesta

Domainkeskus, Hostingpalvelu, Planeetta, Louhi ja Zoner löytyvät kollektiivisesti parhaiten. Näistä Zonerilla on kuitenkin vähiten ns. voittavia hakutermejä kilpailijoiden sijoitusten edellä. Domainkeskus on tällä hetkellä selkeä orgaanisen markkinan kärki Googlen hakutuloksissa. Netello, Nebula, Sigmatic, Fonecta (Kotisivukone) ja Elisa löytyvät vain muutamalla verkkotunnuksiin liittyvällä hakutermillä.

Tutkitut yritykset

Hostingpalvelu Sonera
Domainkeskus Sigmatic
Zoner Shellit.org
Planeetta Nebula
OVH-Hosting MMD
Netello Godaddy
Louhi Fonecta
Domainhotelli Elisa
Xetnet Capnova
Woima Aava
Tentacle Suncomet

Hakusanakohtainen kilpailu

Kun kilpailutilanne puretaan yksittäisiin verkkotunnuksiin liittyviin hakusanoihin, joita Googlesta eniten haetaan, nähdään vielä tarkemmat voimasuhteet. Voimasuhdevisualisoinnissa parhaiten löytyvä Domainkeskus on yritys, johon muiden löydettävyyttä verrataan. Punaisella merkityt Google-sijoitukset näyttävät, millä hakutermeillä muut vertailujoukon yritykset voittavat Domainkeskuksen.

Verkkotunnuksia välittävien yritysten kilpailutilanne
Vasemmalla tutkimuksessa olleet 10 eniten haettua hakutermiä hakumäärineen. Kunkin yrityksen luonnolliset sijoitukset ko. hakutermeillä omissa sarakkeissaan. Vertailuyrityksenä Domainkeskus. Ikonit sijoitusten vieressä kertovat aktiivisesta Adwords-mainonnasta. Kuvakaappaus Cuutiosta.

Kuten kuvan datasta voidaan todeta, Domainkeskus vie markkinaa kuudella eniten haetulla hakutermillä kymmenestä ja on kolmella muullakin kärjen tuntumassa. Domain-hakusana on kuitenkin ylivoimaisesti haetuin, ja sillä Domainkeskus ei löydy Googlen hakutuloksista laisinkaan. Hostingpalvelu, Planeetta, Netello ja Louhi puolestaan sijoittuvat sillä Googlen ensimmäiselle hakutulossivulle.

Hostingpalvelu ja Netello eivät sen sijaan löydy sadan parhaan joukosta verkkotunnus-hakutermillä, minkä osalta Planeetta, Sigmatic, Domainkeskus, Louhi, Zoner ja Fonecta ovat valloittaneet ensimmäisen hakutulossivun.

Oikean terminologian käyttö sisällöissä voi vaikuttaa merkittävästi potentiaalisen asiakasliikenteen määrään.
Mitä sinun asiakkaasi hakevat Googlesta?

Loppujen lopuksi sisältö ratkaisee

Hyvä löydettävyys on puoli voittoa, mutta kaikki voidaan vielä pilata komeasti tarjoamalla kävijälle huono käyttäjäkokemus tai vääränlaista sisältöä. Siksi on tärkeää ymmärtää mitä sisältöä Googlen kautta tuleville kävijöille tarjotaan.

Katsotaanpa tarkemmin domain-hakutermiä ja millaisia sisältöjä domainvälittäjät asiakkailleen tarjoavat. Hostingpalvelu, Planeetta, Domainpalvelut ja Louhi (apua.com-ohjesivustollaan) löytyvät Googlen ensimmäiseltä hakutulossivulta. Top10-tuloslistaus osoitteineen, otsikoineen ja metakuvauksineen näyttää seuraavalta, eikä tarjoa yllätyksiä; jokaisen vertailujoukon tuloksen perusteella voidaan olettaa, että linkin takana on domainpalvelua tarjoava yritys.

Domainvälittäjien sijoitukset: Domain
Positio, laskeutumissivun osoite, sivutitle ja metakuvaus. Kuvakaappaus Cuutiosta

Hostingpalvelu

Hostingpalvelu ohjaa kävijät Googlesta suoraan domainhakuun, jolla voi etsiä vapaita verkkotunnuksia. Myös tärkeimmät hinnat ovat esimerkillisesti esillä.

Planeetta

Planeetta tarjoaa Googlesta tuleville kävijöilleen hyvin samankaltaisen, mutta vanhentuneemman näköisen domainhakusivun kuin Hostingpalvelu.

Netello (Domainpalvelut)

Netello, kuten edellään olevat, tarjoaa domainhaun perus hintatietoineen. Lisäksi tarjolla on paljon domainasiaa tekstisisältönä.

Louhi (apua.com)

Muista poiketen Louhi ohjaa kävijät tukisivulle, jolta domaineja ei voi suoraan hankkia. Kävijän pitää löytää sivulta linkki, joka vie toiselle sivustolle.

Yhteenveto

Domainmarkkina on nyt kuumimmillaan, ja osa palveluntarjoajista on tarttunut mahdollisuuteen kerätä verkkotunnusten perässä juoksevia yrityksiä omaan asiakaskantaansa. Domainpalvelut tuskin ovat yhdellekään suomalaiselle yritykselle suurikatteinen bisnes, mutta ainahan asiakkaille voi myydä muutakin! Tämä on yksi hyvä tapa rakentaa asiakaspohjaa.

Vaikka muutama domainpalvelu löytyy lähes poikkeuksetta hyvin Googlesta, paistaa kaikessa läpi samankaltaisuus. Toki se voi ostajalle olla hyvä asia, että kaikki ovat samaa (harmaata) massaa, mutta voisiko joku viedä suuremman siivun markkinasta erottautumalla joukosta asiakaskokemuksella, sisällöillä ja visuaalisuudella? Jäädään kuulolle.

Piditkö artikkelista?

Lue seuraavaksi

Tilaa uutiskirje

Se sisältää vinkkejä, uutisia ja opastusta markkinointiteknologioista ja digitaalisesta markkinoinnista