Sosiaalisen median automaatio: 4 tekijää, joilla vahvistat brändin vaikuttavuutta

Sosiaalisen median hallintatyökalu

Monet ovat ehkä kuulleet sosiaalisen median automaatiosta, mutta useimmat eivät tiedä, mitä se pitää sisällään. Siispä tässä artikkelissa käsitellään SOME-automaatiota ja  miten se voi merkittävästi kasvattaa brändin vaikuttavuutta. Lisäksi artikkeli sisältää muutaman pointin sisältöjen näkyvyyden vaikutuksista sekä vähän oppia SOME-automaation voimasta.

Syvennymme sosiaalisen median eri aspekteihin, mutta ensin muutama sana sosiaalisen median nykytilasta.

Olemme eläneet jo yli vuosikymmenen mielenkiintoista aikakautta, jossa sosiaalinen media on kasvanut massiiviseksi ja perinteisen median haastavaksi, jokaisen saatavilla olevaksi työkaluksi.

Kuten Gary Vaynerchuk usein sanoo, nyt on paras aika olla elossa.

Elämme todellakin mielenkiintoisia aikoja, sillä näemme paitsi teknologian yhä nopeamman kehityksen, myös ihmisten välisen viestinnän muutoksen.

Olemme nähneet kirjepostin vaihtuvan sähköpostiksi ja suoratoistopalveluiden syrjäyttävän kaapeli-tv:n. Tätä kirjoittaessa elämme globaalin pandemian aikakautta, joka on siirtänyt kohtaamiskulttuurin muutamassa viikossa fyysisistä tiloista verkkoon.

Eikä se tunnu edes kovin ihmeelliseltä muutokselta nyt kun se on tapahtunut. Jos sellaisen mahdollisuudesta olisi puhunut vuonna 2019, sitä ei olisi otettu vakavasti.

Voidaan sanoa, että jatkuva kehitys on todellisuus, joka jokaisen tulisi nykymaailmassa kohdata avoimesti. Ei kuitenkaan pohtimatta sen vaikutuksia.

Koska sosiaalinen media on osoittautunut tärkeäksi viestinnän ja yhteydenpidon työkaluksi, on syytä odottaa myös sen uudistuvan lakkaamatta.

Perehdymme tässä artikkelissa seuraaviin kysymyksiin:

  • Mitä SOME-automaatio on
  • Miksi se on tärkeää nykymaailmassa
  • SOME-automaation vaiheet
  • Mitä tähän vaaditaan
  • Kuinka voit hyötyä SOME-automaatiosta

Joten mennäänpä asiaan.

Mitä SOME-automaatio on?

SOME-automaatio on strateginen käsite, jossa sosiaalista mediaa hallitaan automaattiohjauksella. SOME-automaatiossa julkaisut ajastetaan etukäteen SOME-hallintatyökalun avulla.

Automaatiosta on tullut SOME-kampanjoinnin tärkeä osa. Se on tärkeää, koska se helpottaa julkaisutyötäsi sosiaalisessa mediassa.

Et esimerkiksi voi (tai sinun ei kannata) käydä 10 kertaa päivässä Facebookissa, LinkedInissä ja Twitterissä julkaisemassa sisältöä, mutta voit ajastaa huomiselle 10 postausta, jotka julkaistaan jokaisella alustalla määrättyinä kellonaikoina. Ja toistaa halutessasi saman ensi viikolla.

Kolme SOME-automaation hyötyä

Tässä kolme SOME-automaation selkeää hyötyä, jotka auttavat sinua ymmärtämään, miksi sen hyödyntäminen on tärkeää yrityksille, bloggaajille ja markkinoijille:

1

Mikä näkyy, se myy

Gary Vaynerchuk suosittelee sosiaalisessa mediassa julkaisemista useammin. Hän jatkaa sanomalla, että jokaisen pitäisi julkaista 100 kappaletta sisältöä päivittäin.

Gary Vee sosiaalinen media

Garylla on miljoonia seuraajia Twitterissä, Facebookissa, YouTubessa ja Instagramissa. 

Gary mainitsi kerran, että hänen henkilökohtaista brändiään “GaryVee”, sen myynnin endistämistä, sisältöä ja aikataulua hallinnoi 17 työntekijän tiimi. 

Monet muutkin SOME-asiantuntijat painottavat, että sosiaalisessa mediassa pitää julkaista usein, jotta saa huomiota.

Kokemus onkin osoittanut, että julkaisutiheyden lisääminen tosiaan johtaa suurempaan yleisöön ja laajempaan huomioon sosiaalisessa mediassa.

2

Enemmän sitoutumista sosiaalisessa mediassa

Yksi sosiaalisessa mediassa menestymisen avaintekijöistä on yhteys ja sitoutuminen seuraajiin. Olet varmaankin huomannut, että sosiaalisessa mediassa useimmin kommunikoivilla ihmisillä on aina eniten seuraajia. Syy on se, että heidän aktiivisuutensa sosiaalisella alustalla johtaa jatkuvasti uusiin seuraajiin.

Väitän, että SOME-automaatio vaikuttaa osallistamiseen. Kun automatisoit SOME-julkaisusi, se tarkoittaa, että julkaiset enemmän käymättä edes eri tiliesi sivuilla. Todennäköisesti tämä johtaa useampiin aktiivisiin seuraajiin sosiaalisessa mediassa.

3

SOME-tilien helppo hallinta

Yksi SOME-automaation eduista on se, miten helposti voit hallita sosiaalisen median tilejäsi. Eikö olekin työlästä kirjautua Instagramiin, YouTubeen, Facebookiin ja LinkedIniin joka kerta, kun haluat julkaista sisältöä – esimerkiksi 3–5 kertaa päivässä? Siksi Content Studion kaltainen SOME-hallintatyökalu tarjoaa yhden keskitetyn ratkaisun eri alustoille julkaisuun.

Jos sinulla on suurempi tiimi hallittavanasi, lisää tiimin jäsenet voidaksesi delegoida heille tehtäviä ja keskustella sovelluksessa heidän kanssaan.

Neljä SOME-automaation keskeistä vaihetta

Katsotaan SOME-automaatiokampanjan perustamiseen vaadittavia vaiheita hieman tarkemmin:

1

Sisältösuunnitelman laatiminen

Sisällön tuottaminen on SOME-automaatioprosessin lähtökohta. Jos et hallitse sisältöä, SOME-automaatiosta ei ole mitään hyötyä. Mieti siis sisältösuunnitelman laatimista ennen kuin ajatteletkaan automaatiota. Pohdi millaista sisältöä aiot jakaa.

Sisältösuunnitelma on strategia sisällön luontiin ja hyödyntämiseen tavoitteiden saavuttamiseksi. Siksi on tärkeää ymmärtää, miten sisältö toimii.

Esimerkiksi kirjallisessa sisällössä hakusanat ovat tärkeitä; ne auttavat parantamaan brändisi hakukonelöydettävyyttä. Samoin korkealaatuinen visuaalinen suunnittelu voi tehdä ihmeitä Pinterestissä ja upeat kuvat Instagramissa.

Kutsutaan sisältösuunnitelman avaintekijöitä vaikka sisällön suunnittelun kolmeksi T:ksi:

  1. Tuotettavat sisältötyypit
    Mahdollisia sisältötyyppejä on monia, kuten esimerkiksi artikkelien muodossa oleva tekstisisältö tai videosisältö, joka voi soveltua ohjevideoihin. Lisäksi äänisisältö on noussut suosituksi podcastien muodossa. Parasta on valita sisältötyyppi, joka tuntuu luonnolliselta sinulle.

  2. Tavoiteltava kohderyhmä
    Kohdeyleisön pitäminen mielessä on välttämätöntä, kun luodaan sisältöä. Se auttaa kirjoittamaan yleisöäsi kiinnostavaa sisältöä. Muuten et enää keskity kohdeyleisöäsi koskeviin ongelmiin, ja sisällöstä tulee geneeristä. Tällöin sisältö ei ole enää yhtä houkuttelevaa ja alkaa kyllästyttää vakioyleisöä.

  3. Työkalut sisällön tuottamiseen
    Työkalut ovat oleellinen osa SOME-markkinointiprosessia. Itse käytän paljon online- ja offline-työkaluja, jotka edistävät työn sujuvuutta. Käytän esimerkiksi Invideota lyhyiden videoiden suunnitteluun, Content Studiota sisällön ajastamiseen ja Replugia sisältöjen liidigeneroinnin tehostamiseen.

Kolme T:tä tarjoavat siis sisältöpalikat SOME-automaatiokampanjasi rakentamiseen.

On hyvä ymmärtää, että aina tärkeintä ei ole sisällön julkaisutahti, vaan sisällön laatu. Tarkoitan sitä, että voit jakaa uudelleen samat artikkelit muutaman kerran viikossa, mutta jos ne eivät ole kiinnostavia tai hyödyllisiä yleisöllesi, ne eivät houkuttele lukijoita ja kävijöitä.

Toisaalta, jos jaat pari artikkelia, jotka ovat erittäin hyödyllisiä yleisöllesi, ne toimivat todennäköisesti paremmin kuin edelliset.

SOME-automaatiokampanja pääsee oikeuksiinsa vasta silloin, kun sen pohjana on oikeanlainen sisältö.

2

Sosiaalisen median hallintatyökalun valitseminen

Kun yrität tavoittaa laajemman yleisön ja parantaa brändin vaikuttavuutta tehokkaiden sisältötekniikoiden avulla, hyvä sosiaalisen median hallintatyökalu on välttämätön osa markkinointiarsenaaliasi. SOME-automaatio ei ole mahdollista ilman kunnollista hallintatyökalua.

SOME-alustat eivät tarjoa omia ratkaisujaan sisällön ajastamiseen, joten sinun on luotettava kolmannen osapuolen työkaluihin SOME-automaation osalta.

Valitsemasi sosiaalisen median hallintatyökalun on täytettävä kolme perusvaatimusta:

  1. Tärkeimpien sosiaalisen median alustojen integraatiot
    On turha hankkia sosiaalisen median hallintatyökalua, joka tukee vain Facebookia ja Twitteriä. On kuitenkin olemassa paljon työkaluja, jotka eivät toimi LinkedInin, Instagramin tai Pinterestin kanssa.

    Varmista, että valitsemaasi sosiaalisen median hallintatyökaluun on integroitu saumattomasti kaikki sinulle tärkeät SOME-alustat. Ilmainen versio ei aina sisällä kaikkien alustojen integraatiota, jolloin kannattaa valita maksullinen versio.

  2. Ajastusominaisuus kaikille alustoille

    Olet ehkä huomannut, että Facebook-sivuilla oli aiemmin julkaisun ajastustoiminto, joka on nyt poistunut, mutta saattaa tulla taas joskus käyttöön. Yllättäen Twitterissä, Linkedinissä tai muilla SOME-alustoilla ei ole ollutkaan ajastustoimintoa. Tämä antaa sosiaalisen median hallintatyökaluille tilaisuuden tarjota ajastuspalveluita.

    Monet sosiaalisen median hallintatyökalut tarjoavatkin mahdollisuutta ajastaa julkaisuja suosituimmille alustoille. Ajastus on SOME-automaation perusominaisuus, ja jos jokin sosiaalisen median hallintatyökalu ei tarjoa sitä kaikille suurimmille alustoille, se on selvästi epäedullisessa asemassa. Siksi on olennaista valita työkalu, joka sisältää ajastustoiminnon kaikkia tärkeimpiä SOME-alustoja varten.

  3. Mobiilisovellukset SOME-tilien saumattomaan hallintaan 
    Vietämme joka päivä suuren osan vapaa-ajastamme selaamalla SOME-fiidejä. Mobiilisovellukset ovat siis ratkaisevan tärkeitä myös sosiaalisen median hallintatyökaluille.

    Varmista, että käyttämälläsi työkalulla on mobiilisovellus, jotta voit hallita SOME-tilejäsi liikkeellä ollessasi.

Content Studio on suosittu SOME-hallintatyökalu, joka tarjoaa sisällön julkaisun, ajastuksen ja hallinnan. Huippuunsa kehitetty SOME- ja sisältöautomaatiotutkimus, vaikuttajahaku ja SOME-analytiikka saavat sen erottumaan joukosta.

Voit ajastaa SOME-julkaisusi Facebookiin, LinkedIniin, Twitteriin, Pinterestiin ja Instagramiin. Lisäksi ContentStudio mahdollistaa sisällön ajastamisen Mediumiin, Tumblriin ja WordPressiin.

Lyhyesti sanottuna se vie SOME-automaatiokampanjat seuraavalle tasolle.

3

Julkaisutiheyden päättäminen

SOME-automaatio ei rajoitu sisällön luontiin ja automaatiotyökaluun perehtymiseen. Sosiaalisessa mediassa julkaisemisen tiheys vaikuttaa kampanjan kokonaisuuteen. Brändin vaikuttavuuden kasvattaminen on moniulotteinen strategia. Siksi julkaisutiheys on sosiaalisessa mediassa menestymisen tärkeä osa.

Useimmat sosiaalisen median hallintatyökalun käyttäjät eivät panosta tähän puoleen. He ajastavat kerran yhden julkaisun ja unohtavat sitten asian.

Monet huippubloggaajat ja vaikuttajat puhuvat sisällön uudelleenjulkaisun puolesta sosiaalisessa mediassa.

Problogger.comin Darren Rowse kertoo jakavansa sisältöään automaattisesti uudelleen ja uudelleen.

Gary Vaynerchuk patistaa usein seuraajiaan postaamaan useita kertoja päivässä sosiaalisessa mediassa.

Jotta ymmärtäisit julkaisutiheyden tärkeän roolin SOME-automaatiossa, huolehdi seuraavista neljästä asiasta päättäessäsi julkaisutiheyttä:

  1. Keskity laatuun, älä määrään
    Monet saattavat innostua ja alkaa julkaista merkityksetöntä sisältöä vain saadakseen enemmän näkyvyyttä seuraajien syötteissä. Lupaan, ettei se auta asiaa. Ei kannata luoda enemmän sisältöä laadun kustannuksella. Laadun on oltava huippuluokkaa, vaikka se tarkoittaisikin julkaisemista kolme kertaa päivässä viiden sijaan.


  2. Älä tarjoile sisältä raakaa kakkua

    Oletko koskaan lukenut artikkelia, jossa esitetyt ideat ovat epämääräisiä? Tarkoitan sisältöä, jolla ei tunnu olevan minkäänlaista suuntaa. Sellainen julkaisu on kuin sisältä raaka kakku. Jos sisältösi ei ole selkeää, lukijat menettävät kiinnostuksensa. Yritä keskittyä asiaan äläkä venytä tekstiä tarpeettomasti pidentääksesi sitä.

  3. Liian nopea julkaisutahti voi ärsyttää 
    Jos näet liian usein postauksia yhdeltä tililtä Twitterissä, Facebookissa, YouTubessa tai Instagramissa, se alkaa ärsyttää. Seurauksena on, että ennen pitkää lakkaat seuraamasta tiliä. Minä ainakin olen tehnyt niin, ja ehkä sinäkin. Älä siis julkaise sisältöä niin usein, että se alkaa ärsyttää seuraajia.


  4. Aloita keskusteluja
    Osallistaminen on merkittävä osa sosiaalista mediaa. Yritä aloittaa keskusteluja esittämällä julkaisusi lopussa kysymyksiä tai vastaamalla kommentteihin. Sillä voi olla valtava vaikutus SOME-tavoitettavuuteesi.


    On parempi julkaista sisältöä kolmesti päivässä ja keskustella kaikkien kolmen julkaisun kommenteissa kuin postata kuudesti päivässä vastaamatta koskaan kommentteihin.

Yllä mainitut kohdat auttavat sinua päättämään sopivan julkaisutahdin.

Ideana ei ole luoda satunnaista sisältöä ja tyrkyttää sitä seuraajillesi, vaan julkaisemasi sisällön on oltava arvokasta yleisöllesi. Muuten se on vain täytettä, ja jos seuraajasi eivät välitä sisällöstä, vaivannäkösi on turhaa.

4

Sosiaalisen median analytiikan hyödyntäminen

SOME-automaatioprosessi saattaa vaikuttaa siltä, että yksinkertaisesti ajastat julkaisut, jotta sinun ei tarvitse käydä lähettämässä sisältöä sosiaaliseen mediaan monta kertaa päivässä. Todellisuudessa SOME-automaatio on monipuolinen käsite, joka kiteyttää pienet olennaiset asiat, joilla on omat erityiset roolinsa.

Esimerkiksi analytiikan tarjoamat oivallukset voivat helposti jäädä huomaamatta uudelta käyttäjältä, joka on juuri astunut SOME-markkinoinnin maailmaan ja alkanut käyttää sosiaalisen median hallintatyökalua. Siksi on hyvä kiinnittää huomiota muutamiin perusasioihin sisällöstä.

Twitterillä, Facebookilla, Instagramilla ja Pinterestillä on kullakin omat analytiikkatyökalunsa, jotka tarjoavat käyttäjille tarvittavat tiedot sisällön tuloksista.

SOME-analytiikka antaa sinulle käsityksen profiilisi sisällön tehokkuudesta ja sitouttavuudesta. 

Sinun on analysoitava kolmea asiaa:

  1. Brändipersoona
    Sopiiko sisältösi brändipersoonaasi? Tarkoitan sitä, että jos sosiaalisessa mediassa julkaisemasi sisältö ei korreloi palvelusi tai tuotteesi kanssa, et ole selvillä brändipersoonastasi. Kun olet selvittänyt tämän, sisältösi toimii todennäköisesti paremmin jatkossa, koska tuotat aiheeseen liittyvää sisältöä.

  2. Kuumin sisältö

    Kuuma sisältö on parhaiten menestyvä sisältösi sosiaalisessa mediassa, eikä sitä tulisi koskaan sivuuttaa. Työkalujen analytiikkaosioissa esitellään sisältöjen tarkemmat tiedot ja näytetään, mitkä postauksistasi ovat menestyneet paremmin kuin muut. Kun löydät hyvin suoriutuvat aihealueet, ryhdy tuottamaan enemmän niihin liittyvää sisältöä. Tämä tuo lisää huomiota SOME-tileillesi ja enemmän kävijöitä sivustollesi.

  3. Konversio
    Yksi tärkeimmistä asioista, jota tulisi analysoida sosiaalisen median näkökulmasta, on konversio muutaman viikon kuluttua SOME-strategian käyttöönotosta. Jos konversio ei ole sellainen kuin haluat, muuta strategiaa. Jos se taas kukoistaa, jatka samaan malliin.

Content Studio sisältää kattavat analytiikkatiedot, joka auttaa selvittämään mitkä julkaisut toimivat ja mitkä eivät.

Sosiaalisen median analytiikka

Content Studion analytiikkaosio vie sisällön tuotannon sekä aikataulutuksen täysin uudelle tasolle, koska sen avulla voit ymmärtää julkaisujesi suorituskyvyn.

Voit myös ladata raportteja Content Studion analytiikkaosiosta palataksesi niihin myöhemmin.

On välttämätöntä, että saat analytiikkatyökalusta perusteelliset suoritusraportit. Sen lisäksi, että se auttaa sinua parantamaan antamaasi vaikutelmaa sosiaalisessa mediassa, analytiikka vaikuttaa myös sisältöstrategiaasi pitkällä tehtävällä.

Mitä siis opimme tästä kaikesta?

Pyrimme hallitsemaan sosiaalista mediaa koko ajan, mutta siellä onnistuminen on harvoin sattuman kauppaa. 99 % huipulle pääsevistä panostavat menestymiseen jatkuvasti. Kun olet ymmärtänyt tämän, voit ryhtyä rakentamaan vankkaa perustaa SOME-strategiallesi. Yksi strategian tärkeimmistä osista on SOME-automaatio.

SOME-automaatio parantaa brändisi näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa, mistä seuraa lisää huomiota, suurempi yleisö ja enemmän klikkauksia. Jos asiat sujuvat hyvin, huomaat sivustosi kävijämäärän kasvavan ja SOME-seuraajien ja heidän osallistuvuutensa lisääntyvän.

Myös konversio kasvaa.

Kävimme läpi neljä yksinkertaista vaihetta, joilla voit kasvattaa brändin vaikuttavuutta erilaisten sosiaalisen median hallinnan näkökohtien kautta, joista yksi on automaatio. Lisäksi tiedät nyt enemmän Content Studiosta, joka on yksi parhaista sosiaalisen median hallintatyökaluista.

Kiinnostaisiko sinua kokeilla SOME-automaatiota ja -hallintaa käytännössä? Content Studio on osa Cuutio MIX -sovelluspakettia, joka tarjoaa tärkeimmät digitaalisen markkinoinnin työkalut yhdellä edullisella kuukausihinnalla.

Piditkö artikkelista?

Lue seuraavaksi

Tilaa uutiskirje

Se sisältää vinkkejä, uutisia ja opastusta markkinointiteknologioista ja digitaalisesta markkinoinnista